GYNEKOLOGISEN KIRURGIAN SEURA RY:N SÄÄNNÖT
1 § NIMI
JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen
nimi on Gynekologisen Kirurgian Seura (GKS) ry, nimen epävirallinen lyhenne on
GKS, ja kotipaikka on Helsinki.
2 §TARKOITUS
JA TOIMINTA
Yhdistyksen
toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää gynekologisen kirurgian
ammatillista, tieteellistä ja opetuksellista tasoa ja tukea tätä toimintaa
sekä aatteellisesti että taloudellisesti.
Tarkoituksen
toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa gynekologisen kirurgian kannalta
tärkeiden asioiden valistus- ja kasvatustyötä järjestämällä koulutustilaisuuksia,
kouluttamalla jäseniään, suorittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä
edistämällä alan harjoittelu-, koulutus- ja tutkimustoimintaa.
Toimintansa
tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa
toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta ja järjestää asianomaisella
luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia.
3 § JÄSENET
Yhdistyksen varsinaisiksi
jäseniksi hallitus voi anomuksesta hyväksyä henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita
gynekologisesta kirurgiasta.
Yhdistyksen
hallitus voi hyväksyä yhdistykseen myös kannatusjäseniä, joilla ei kuitenkaan
ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Kunniajäseniksi
voi yhdistyksen vuosikokous kutsua hallituksen esityksestä henkilöitä, jotka
ovat erityisen ansiokkaasti toimineet yhdistyksen hyväksi. Kunniajäsenet
eivät maksa jäsenmaksua.
Varsinaisilta
jäseniltä perittävän jäsenmaksun sekä kannatusjäsenmaksun suuruudesta päättää
yhdistyksen vuosikokous.
Kaikilla
jäsenillä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta
yhdistyksen kokouksessa.
Eroavan
jäsenen on suoritettava kaikki taloudelliset velvoitteet, jotka hänelle
kuuluvat sinä kalenterivuonna, jona eroaminen tapahtuu.
Jos
yhdistyksen jäsen ei suorita jäsenmaksuaan tai toimii yhdistystä
vahingoittavalla tavalla, on yhdistyksen hallituksella oikeus erottaa hänet.
Ennen päätöksen tekemistä on asianomaiselle jäsenelle varattava tilaisuus
selityksen antamiseen asiassa paitsi silloin, kun erottamisen syynä on
jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
4 § HALLITUS
Yhdistyksen
asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja
ja vähintään kolme (3) tai enintään kahdeksan (8) muuta jäsentä.
Hallituksen
jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee
keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä nimittää rahastonhoitajan, sihteerin ja
muut tarvittavat toimihenkilöt. Se voi myös asettaa avukseen toimikuntia
määräajaksi tai erityistä tehtävää varten jonkun myös hallituksen
ulkopuolelta.
Hallitus
kokoontuu puheenjohtajan ja sen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta,
kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen
jäsentä sitä vaativat. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen
jäsenistä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat
ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5 § YHDISTYKSEN
NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen
nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja kumpikin erikseen.
6 § TILIT
Yhdistyksen
tilikausi on yksi vuosi, 1.5.-30.4., ensimmäinen
kestää toukokuuhun 2002.
Tilinpäätös
tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava
tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään
kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistykselle
valitaan yksi (1) tilintarkastaja ja yksi (1) varatilintarkastaja, joiden
toimikausi on kalenterivuosi.
7 § YHDISTYKSEN
KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen
kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään
seitsemän (7) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena
kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen kotipaikkakunnalla
ilmestyvässä sanomalehdessä.
Hallitus
kutsutaan koolle henkilökohtaisella tiedonannolla.
8 § YHDISTYKSEN
KOKOUKSET
Yhdistyksen
vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä
touko-marraskuun aikana.
Ylimääräinen
kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo
siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen
äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa
varten kirjallisesti vaatii. Ylimääräinen kokous on pidettävä viimeistään
kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun kokousta on asianmukaisesti
pyydetty.
Yhdistyksen
kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä
äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.
Yhdistyksen
päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista
äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa
arpa. Yhdistyksen kokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin kuin
yhdistyksen jäsenille.
9 § VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen
vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja,
sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen
laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen
työjärjestys;
5. esitetään tilinpäätös,
vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto;
6. päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
7. vahvistetaan
toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus;
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja
ja muut jäsenet;
9. valitaan yksi
tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja;
10. käsitellään muut
kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli
yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen
käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin,
että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Ylimääräisessä
yhdistyksen kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu
sekä ne hallituksen esittämät asiat, jotka päätetään ottaa käsiteltäväksi ja
joita ei tarvitse mainita kokouskutsussa.
10 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA
YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös
yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä
yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä
äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen
muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen
purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen
purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa
lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.